kuva

kuva

perjantai 29. toukokuuta 2015

Kesälaitumille










Kaunista
kevätjuhlaviikonloppua!

*

Onnea koulunsa päättäville! (jos satut lukemaan tätä)

*

Kivaa kesää lomansa aloittaville!



keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Kesän kukkia


Metsässä:

Mustikka

Puolukka


Suokukka


Tupasvilla, aivan kohta "maljakkokypsä."



Puutarhassa:


Tikapuut saivat kelloköynnöksen kiipeiltäväkseen.



Etu- ja takapihan ruukkuihin laitoin hopeaputouksen ja hämähäkkikukan, mikä on minulle uusi tuttavuus. Vaihtelen kukkia vuosittain, hopeaputousta on ollut monena vuonna, mutta pääkukka on aina eri. Hämähäkkikukalla on rehevä kasvutapa, kertoi myyjä. Kesän aikana sen sitten näkee mitä siitä tulee. Kukinto on kaunis ja juuri oikean värinen.





Nyt on kannettu aurinkotuolikin takaterassille, sopii helteiden tulla.   8-D



tiistai 26. toukokuuta 2015

Ajatustenlukua


"Kuulin," mitä ajattelivat.  ;)


"Minä menen ensin."


"Jatkuvasti noita ohikulkijoita."


"Mitä sitä tänään söisi?"


 Tässä tilanne tuli niin nopeasti, että kuvat ei ihan parhaita, mutta laitan tänne, jos lintuihmiset tunnistavat kuka on kyseessä.


"Mitä toi nainen heiluu tuolla ikkunan takana?"


" Anna pusu."

"Hei, riittää jo."

"Tule, mennään."

"Sinne meni."

"Mä meen kans."


Hauskaa päivän jatkoa!

maanantai 25. toukokuuta 2015

Villiparsa


"Villiparsa"- eli maitohorsmapiiras marliskan tapaan.


Pohja:
100 g rasvaa
3 dl (speltti)vehnäjauhoja
1/4 tl suolaa
3 - 4 rkl vettä

Täyte:
1 sipuli
1 paprika
öljyä kuullottamiseen
nippu nuorta maitohorsmaa (edit: vielä parempaa jos käyttää vain lehtitupsun)

Pinnalle:
200 g tuorejuustoa (valkosipuli/chili-paprika/yrtti/ruohosipuli sopivat hyvin)
1 muna
1 dl silputtua nokkosta/vuohenputkea
ripaus rouhittua mustaapippuria

1. Ryöppää nokkoset ja keitä maitohorsmat niin, että varsi on pehmeä
2. Kuullota silputtu sipuli ja paprika kevyesti öljyssä.
3. Nypi pehmeä rasva ja jauhot ryynimäiseksi.
4. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.
5. Levitä taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille.
6. Levitä sipulipaprikaseos taikinan päälle, lisää maitohorsmat.
7. Lisää tuorejuustoon muna, silputut yrtit ja pippuri, jos käytät maustamatonta juustoa mausta mieleiseksesi, sekoita tasaiseksi.
8. Levitä seos piirakan pinnalle.
9. Paista 200° n. 30 min. kauniin ruskeaksi.












***


Nokkosista paistoin vielä lettuja.



Kaikki on syöty. :)



lauantai 23. toukokuuta 2015

Fiilis


Tänään oli se päivä, kun ensimmäisen kerran tuntui kesältä. Joka vuosi sama juttu, sitä mirisee ja marisee kuinka on kylmää ja miten se kevät edistyy niin hitaasti ja plaa, plaa. Ei se mitään hitaasti edisty, sitten vain yks kaks tajuaa, se on nyt ja tässä - kesä. Se tapahtui tänään.






















Hyvää kesää
ja ihanaa viikonloppua!



torstai 21. toukokuuta 2015

Torstaina


Tienvarsibongailua jälleen tänään. Sateen loputtua ajelin, katselin, kuuntelin ja ihmettelin. Koivikot tuoksuivat keväälle ja taivas näytti sinistä pilvien lomasta.








Pientareen kukkia. Nyt tarvitsen näille tunnistusapua, ei ole mitään aavistustakaan mitä mahtavat olla.






Asfaltilla lämmittelijä.



***


Että tykkään, kun voi reissuilta poimia kukkia maljakkoon.  =D






Jälleen aika toivottaa hyvää viikonloppua!!!