sunnuntai 16. heinäkuuta 2023

Loman päättymisretki

 

40 vuotta sitten päättyi se

Keski-Suomen kotitalousopettajaopiston emäntäkoulun talouslinja,

jolla minäkin vuoden opiskelin.

Niistä ajoista asti olemme neljän kurssikaverin kanssa pitäneet yhteyttä

kirjoittamalla kiertovihkoon kuulumisia sekä järjestämällä tapaamisia.

15.7. oli sellainen lauantai, kun teimme pienen kesäretken Vääksyyn.


Ranskalaiseen kyläkauppaan.

Pieni pala Ranskaa Vääksyssä; muotia ja makuja.










 

Toinen persoonallinen paikka oli sisustus-, vaate- ja lahjaputiikki

Lauran kauppa tien toisella puolella.

Ostettavaa olisi löytynyt vaikka kuinka.






 

Nälkää taltutimme

Viipurilaisen kotileipomon leipomomyymälässä.

Toki sieltä lähti evästä mukaan myös kotiin.


 

Kauniin kesäpäivän kunniaksi herkuttelimme

vielä käsintehdyllä jäätelöllä Kanavan Helmessä.

Kahvilan leivonnaiset näyttivät myös erittäin herkullisilta.



 

Rentoilu loppuu ja maanantaina alkaa työarki.


 

Kesää on silti vielä jäljellä!

 

 

sunnuntai 2. heinäkuuta 2023

Kesän helteet ja vesisateet

 

 

Mun verenpisarassa on jotain vikaa, vaikka ei se ehkä tuosta kuvasta näy.

Se on aivan lötkö, eikä oikein kasva??

 

Jasmikkeet kukkivat helteellä nopeasti 

niin kuin kaikki muukin.

 

Tästä kellokukasta ei mitään tietoa mikä se on.

 

Talon vanha pioni kukki jo.

 

Toisessa penkissä kukat parhaillaan sateen armoilla.

 

Perhoangervon kukkapilveä.

 

❃   ❃   ❃   ❃   ❃   ❃   ❃

 

 Pienellä reissulla kaukana kaupungissa.


Maisemia kotimatkalla.






Helteet vaihtuivat vesisateeseen.
Sade tekee hyvää, kunhan 'ei jää päälle'.


❃   ❃   ❃
 
 



sunnuntai 25. kesäkuuta 2023

Juhannusasetelmat

 

 Ei juhannusta ilman kukkia.


Ensin mummolan mäellä,

papan tekemä asetelma.

Ja mummon tekemät

seitsemän lajin kaunis kesäinen koriasetelma

ja ruusut.

 

Kotona koristelin kranssin tuoreilla kukilla.

 

Sisäportaalla lupiinit.

Keittiön pöydällä niittykukkia.

Ruokasalissa kesäkukkia.

Salissa yksi pioni ruusu kaverinaan.

Ruohosipuli on maljakossa kaunis.

Kuistilla päivänkakkaroita.





 

Kepeää kesäviikkoa!

 

 

torstai 22. kesäkuuta 2023

Juhannusviikko

 

 

Kesäloma lähti 'vauhdikkaasti' käyntiin mattopyykillä.

 
Heitin talviturkin samalla reisulla jokeen.

 
Toinen lomaprojekti ei ollut aivan yhtä helppo rasti.
Ovi ennen
ja jälkeen.
 
Juhannusviikolla voi valvoa pitkään ja ihastella kesäyötä.


 
'Uuden' oven inspiroimana laitoin juhannuskoivun portaan pieleen.





 Suloista suvea ja
hyvää juhannusta!!!


🍀  🌸  🍀
 
 
 

sunnuntai 11. kesäkuuta 2023

Kesä

 

 

Kyllä nyt on niin kesä.

Ihanaa.

 









 

 

Onnellista uutta viikkoa!