sunnuntai 15. kesäkuuta 2025

Kesäpäivä

 

 


Lauantai oli täydellinen keskikesän päivä.

Nautin joka hetkestä pihalla haahuillessa;

ruusun tuoksusta,

lintujen laulusta,

vehreistä näkymistä,

auringon lämmöstä,

joutilaisuudesta. 

 


Raparperisesonki on parhaimmillaan.

Piirakkaahan sitä oli jälleen leivottava.

Se sopii hyvin myös kauraryynipaistokseen,

niin hyvää jäätelön kanssa. 












Ei oikein meinaa uskoa,
että ensi viikolla on jo juhannus. 
 
Ruusun tuoksuisia kesäpäiviä sinulle!!
 
 
 

tiistai 10. kesäkuuta 2025

Kesä

 

 

Kesä on täällä.

Sisätyöt ja koneella oleminen ovat vähän niin kuin tauolla.

Kesäisiä pihatunnelmia tässä jälleen,

kun muualle ei ehdi kuvailemaan niin 'roikotan' kameraa mukana pihapuuhissa. 

 

Saunan nurkalla kukkii syreeni.

Eräs puutarhuri opasti, että sireeni on palosireeni 

 ja syreeni on syreeni.

Täällä pihassa se kukkii valkoisena.

Oikeastaan tykkään perinteisestä lilakukkaisesta enemmän


Vinksottava piharakennus.


 

Laukat alkavat availemaan kukintojaan.


Sekä akileijat 

ja kurjenmiekat.

Tätä on tullut kuvattua kerran jos toisenkin.

Rypistetty silkkipaperi eksynyt puutarhaan, idänunikko.


Saksankirveli kukkii runsaasti

Kukkia on valtavasti myös rusokuusamassa, joka sekin on valkoinen.

Edellinen puutarhuri on tykkänyt valkoisesta väristä puutarhassaan. 


 

*      *      * 

 

Ps. Joku ilta otan aikaa ja käyn kommentoimassa teidän postauksia ja haastevastauksia.

 

 

 

sunnuntai 1. kesäkuuta 2025

Minä piirrettynä

 

 

Tässä heti vastaus

Kristiina K:n kesäkuun haasteeseen.

Minä piirrettynä.

 






*     *     *    *     *





Piirroksen ja nykyisten ryppyjen välillä on 53 vuotta.
Kuvassa on käytetty suodinta, ettei kaikki ihohuokoset näy. 😆
 
 
 




 *    *    *    *    *