tiistai 28. toukokuuta 2024

Kesäkukkaostoksilla

 

 

Perjantaina kävin puutarhalla kesäkukkaostoksilla. 


Pihaan tulessa tällä kertaa väriä,

eikä aina orvokkia.


Pyörässä

nukenkaulus

ja tarakalla miljoonakello.

Kuistin portailla

perinteisesti ahkeraliisa tai oikeastaan ruusuliisa.

 
Amppeleissa tumma kerrattu miljoonakello 

 
ja vaalea perinteinen.

 
Orvokkiruukku on portailla. 

 
Terassin ruukuissa, joita on kaksi, 
on koristebataatti ja verililjapuu.
Nämä sain lahjaksi.

 
 
Käyn vastavierailuilla kunhan ehdin istua koneella,
nyt kaikki aika menee pihalla.
 
 
 
🌸    ☘️    🌸
 
 
 







sunnuntai 19. toukokuuta 2024

Hollannissa

 

 Muutama kuva vielä Hollanin reissulta.


Kelluvat kukkakojut piti toki nähdä.




 

Ja käydä kanavaristeilyllä.



 

Zaandamin erikoinen rakennus.


 

Seuraavat kuvat ovat Zaanse schansista.





 

🇳🇱     🇳🇱    🇳🇱 

 

 

 

sunnuntai 12. toukokuuta 2024

Keukenhof

 

 

Pääsin käymään siskoni ja tytärtensä kanssa huhtikuussa Hollannissa.

Pääkohteena oli Keukenhof.

Sää oli tuolloin tuulinen, sateinen ja kylmä.

Tässä muutama kuva sieltä tulppaanipuistosta.

Nähtävää oli paljon ja kuvaamisen kanssa oli runsauden pula,

että mihin päin kameralla tähtäisi.

Toinen haaste oli, että siellä oli muutama muukin vierailija,

joita en halunnut kuviin.












 

Sitä Googlen kuvahaussa näkyvää isompaa helmililjajokea emme löytäneet.



 

🌷    🌷   🌷 

 

 

perjantai 10. toukokuuta 2024

Vain kolme kuvaa toukokuu

 

Kristiina Koon kuukauden kuvahaasteen kuvat. Klik

 

Tulppaanit.

 

Tuulimyllyt.

 

Täytekakku.

 

Bonuksena toukokuun 'tytöt'; täti ja täditettävä.


 

✥     ✥     ✥ 

 

PS. Lisää kuvia Keukenhofista seuraavassa postauksessa

 

 


sunnuntai 5. toukokuuta 2024

Punainen- värihaaste

 

 

Terttuseljan punainen.

Kevään punainen pioni.

Korallikanukan oksat.

Hempeää punaista.

Tomaatit punaisessa astiassa.

Ranskalaiset korot?

Punahuulet huomataan.

Silkinpehmeä huivi.


 

 💄    💄    💄

 

Repolainen reissaa ja räpeltää-blogin haastevärinä punainen.