maanantai 7. kesäkuuta 2021

Kesää ja kukkia

 

 Hehkutin aiemmin kevään kauneutta,

nyt on jo kesä ja luonto on niin kaunista.

Kaikki on täydellista paitsi että ei ole.

Ulkona on nyt niin paljon itikoita, hyttysiä, sääskiä,

että illan tyyneydessä ulkona oleminen on sietämätöntä.


Laitoin kesäkukkia viikko sitten,

piti postauskin laittaa silloin heti,

mutta en ole ehtinyt tai jaksanut paremminkin.

Rikkaruohikko kasvaa nopeammin kuin ehdin leikata, niittää tai raivata.

Kun ennen yötä kotiutuu sisälle ei puhettakaan,

että jaksaisi tulla koneelle.

Tulen taas kommentoimaankin, kun aika sallii.








Omenapuun kukinta on jo ohi.


Lemmikki-'lammet 'lainehtivat ympäri pihaa.


Laukat kukassa.


Akileijaa on useassa paikassa.

Heinät akileijojen takana.

Muuttaessani tänne toin pionit mukanani,

nyt niissä on ensimmäiset nuput siirron jälkeen.


Pihaan on kipattu sorakasa,

en tykkää siitä sillä se kerää kaikkea rikkaruohoa kasvamaan.

Nyt siihen on ilmestynyt unikoita.

Pitää katsoa kukkia ei sitä hiekkaläjää. ;)

Heinikkoon täytyy raivata kulkuväyliä.

Niitän kyllä koko heinikon jossain vaiheessa.

Saksankirveli meinaa vallata koko tontin.


Saunan nurkalla kukkii syreeni,

se on kesä nyt.


 

Nauttikaa kesästä!

 

🍀  🍀  🍀 

 

24 kommenttia:

  1. Kauniita kesäkuvia <3 Olimme viikonloppuna mökillä. Nurmikkoa leikatessa olivat mäkäräiset riesana. Muutoin oli hyönteisosaston elo ihan maltillista. Kotona puutarhatyöt etenevät hitaasti. Rikkaruohot kasvavat täälläkin vauhdilla :D Kesä <3

    VastaaPoista
  2. Ah kaikkea kaunista kuvissasi!😍

    VastaaPoista
  3. Ihania kesäisiä kuvia!

    VastaaPoista
  4. Niin nautitaan! <3 Paitsi ei itikoista! Niitä on nyt ennätyspaljon jopa tutkijoiden mielestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itikoita tosiaan on. Muuten voi nauttia kaikesta.
      Kiitos Piipe! :)

      Poista
  5. Nyt kesä antaa ihan parastaan.

    VastaaPoista
  6. Kaunis on kesä ja hyttysiä riittää. 🤗
    Minulla on esikkoarvonta lukijoilleni blogissani jos kiinnostaa.

    VastaaPoista
  7. Upeat valkoiset kukat omenapuussa ja syreenissä. Ja ihana kukkapolkupyörä.

    VastaaPoista
  8. Ihania kesäisiä kuvia, ihan parasta! Vaan komppaan kyllä sinun ajatuksiasi sekä hyttysten kauhistuttavassa hyökkäyksessä että iltaisin kaikkensa antaneena ei jaksa enää koneelle kavuta! Mukavaa kesän jatkoa hyttysistä huolimatta!

    VastaaPoista

-Kiitos terveisistä-