maanantai 27. joulukuuta 2021

Taas kaikki kauniit muistot

 

 

Jouluna on esillä samat koristeet  

ja joka vuosi niitä tulee kuvattua.

 

Monet koristeet olen saanut ja

antaja tulee joka kerta mieleen niitä asetellessa.


Kukkapuu on edesmenneeltä tädiltä,

puurotonttu puolestaan luokkakaverilta peruskouluajoilta.

Tulppaani nuoremmalta pikkusiskolta,

kynttilänjalka pikkuveljeltä, kun hän pienenä poikana väsäili salaisuuspaketteja.

 

Kynttilänjalat olen saanut työnantajalta.


Kaunis joulupallo on työkaverilta.

Kuusestakin löytyy lahjaksi saatuja koristeita.


 
 Kaikki on saatu kauan tai tosi kauan sitten.
Aika vierii ja jotenkin jouluna ajatuksiin nousee
kaikenlaisia muistoja ja sitä miettii elämäänsä
ja haikeus hiipii mieleen.
En osaa pukea sanoiksi sitä miltä tuntuu.
 
 

Enkelin olen  itse tehnyt.

Myös tähti on joululahja pikkusiskolta.

 

Loppukevennykseksi (tai painon lisäämiseksi)

joulupukki yrittää pitää huolta linjoistani 😂

koska sain niin paljon karkkeja.

No, ne eivät kauaa säily.


 

Hyvää vuoden loppua ja

uuden alkua!!

 

✧   ✧   ✧ 

 

PS. En edelleenkään saa laitettua kommentteja.

Kiitos jokaiselle edellisiin postauksiin tulleista viesteistä.





 

8 kommenttia:

  1. Ilman sanojakin ymmärrän hyvin,miltä tuntuu.
    Kauniita muistoja olet vaalinut vuosia.Varmasti ihanaa joka vuosi ottaa ne esille.❤
    Hyvää loppuvuotta!

    VastaaPoista
  2. Kauniita joulukoristeita. Niihin liittyvät tarinat tekevät esineistä erityisiä.
    Mukavia välipäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  3. Jouluun liittyy niin paljon tunteita ja muistoja. Itsekin laitan vuodesta toiseen samat koristeet, rakkaimmat niistä poikieni tekemät. Ihania muistoja liittyy myös Sinun esittelemiisi koristeisiin. Siunattua loppuvuotta ja uutta alkavaa!
    ps. Minulla on myös ollut ongelmia kommenttien jättämisen suhteen. Olen halunnut kommentoida monessa blogissa, mutta järjestelmä ei ole päästänyt läpi. Ihme, että nyt pystyn kirjoittamaan kommentin tänne.

    VastaaPoista
  4. Ihania ja muistoja herättäviä koristeita!

    VastaaPoista
  5. Lahjaksi saadut koristeet ja esineet tuovat aina antajansa hyvin lämpimästi mieleen.
    Mukavia vuoden viimeisiä päiviä.

    VastaaPoista
  6. Ihania muistoja ja koristeita!

    Meidän perheen joulukoristeet ovat jotakuinkin kaikki itse hankittuja eikä niihin sisälly samanlaista tunnelatausta, muistoista puhumattakaan. Toki ne liittyvät lasten lapsuusaikoihin, silloin koristelin joulua ihan monen perheen edestä. Muistoja siis nuokin.

    Ihanaa uuden vuoden odotusta!

    VastaaPoista
  7. Minusta on hienoa, että tavaroilla, vaikkapa joulukoristeilla, on tarina. On kiva säästää koristeita, jotka tuovat mieleen ihmiset niiden takana. Luulen, että samantapaista haikeutta olen itsekin tuntenut usein jouluna ja menneitä miettiessä.
    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista

-Kiitos terveisistä-