keskiviikko 23. elokuuta 2017

Kantarellipiiras


 Tein kantarelleista piirakan.

Pohja:
100 g      rasvaa
3     dl     jauhoja (niin terveellisiä kuin haluaa)
1/4  tl      suolaa
3     rkl    vettä

Täyte:
n. 1 l      keltavahveroita (silmämääräinen mitta)
2            sipulia
              (suolaa)
              rasvaa

Päälle:
1 purkki smetanaa
1            kanamuna
ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria


Silppua sienet ja sipuli.
Haihduta pannulla sienistä ylimääräinen kosteus, lisää sipuli ja hieman rasvaa ja anna hautua hetken.

Tee sillä aikaa pohjataikina:

Nypi rasva ja jauhot joihin on sekoitettu suola.
Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi.
Painele taikina voidellun vuoan pojalle.

Lisää  pohjan päälle sienitäyte.
Vatkaa munien rakenne rikki, lisää smetana ja mausteet, sekoita tasaiseksi ja lisää seos sienien päälle.

Lisää halutessasi pinnalle vähän juustoraastetta.

Paista +200° C n. 30 min. eli kunnes pinta on kauniin ruskea.

Nauti.



Jälkkäriksi mustaherukkamousse, ohje löytyy linkin takaa.
Muistelin, että olen jakanut moussen ohjeen aikaisemminkin, olin varma että viime vuonna.
En millään meinannut löytää postausta ja kun vihdoin löysin sen niin se on ollut jo vuonna 2014 blogissa. 
Kyllä ihmisen muisti on aika hattaraa muistelemista ja kuinka aika meneekään nopeasti.




Oli hyvää.


***



tiistai 22. elokuuta 2017

Keltavahverot


Maanantaina heti töiden jälkeen päätin mennä sienimetsään.
Ei ollut turha reissu.
Melkein korillisen kullankeltaisia herkkuja löysin.



Ulkona kuvatut kuvat ovat eri (kauniimman) sävyisiä kuin alla olevat sisällä kuvatut. En muistanut vaihtaa valkotasapainoa automaatilta loisteputkelle. Yleensä kuvaan siis automaatilla, mutta jos lampun valossa kokeilen kameran omia säätöjä hehkulamppu/loisteputki.

Monenkokoisia keltavahveroita löysin, poimin talteen myös pikkuriikkiset.

Korkeus varsineen < 2 (multaosa on kyllä leikattu pois) 

Lakin halkaisija < 2.

Kuvasin ilman jalustaa suurella aukolla enkä pidemmällä suljinajalla, 
tarkennus 'osuu' siten vain yhteen keltalakkiin.


Viikon Makrotex; pienempi kuin 2 cm


Pieni Lintu - MakroTex challenge



Alkuperäinen suunnitelma oli kuvata ihan muuta, mutta metsäreissu muutti suunnitelmat. 🙂

Kivaa tiistaita!




sunnuntai 20. elokuuta 2017

Syyskesää


Lauantaina:

Västäräkit poukkoilivat pitkin tietä.


Tämä tarkkaili kulkijaa ja kuunteli, 
kun pyysin sitä pysymään sen aikaa aloillaan, että kuvan saisin.



Ensimmäiset rastaat kävivät pihapihlajassa.
Kuvattu ikkunan läpi ja kuvaan on jäänyt jotain suttua.


Kurkipari tankkasi ravintoa kaurapellossa.



Myöhemmin niitä kokoontui suolle.



Heijastus suon ojassa.



***




perjantai 18. elokuuta 2017

Sanaton


 Viikonlopun aloitus.






Ei ole sanoja.
Maailma ei ole entisensä.
Voimia!


***




tiistai 15. elokuuta 2017

Kaksi puolta


Ajatus ei tällä kertaa ollut terävimmillään, kun piti miettiä kuvattavaa viikon makrotex aiheesta.


Piirtäminen on helppoa, jos kynät on hyvin teroitettu.
Runo; Elina Salminen, vuoden 2017 kalenterista Kesken




Sahaaminen sujuu kuin tanssi jos sahanterä on terävä.


 Kuva voi olla terävä,

tai epäterävä


Viikon MakroTex; terävä


Pieni Lintu - MakroTex challenge