lauantai 10. helmikuuta 2018

Aika


Miten on arki taas vienyt kaiken ajan niin, ettei ole ehtinyt kuvailla saati blogia päivittää.
Siivouksetkin ovat olleet ihan hunningolla, se on ennen kuulumatonta. 
Tänään sain sen asian korjattua, nyt täällä voi taas olla. :)
Jos sunnuntaina ehtisi käydä kameran kanssa kävelyllä.







🌷🌷🌷



tiistai 6. helmikuuta 2018

Ylhäällä


Ylimmällä hyllyllä.


 Katonrajassa.
Kenguru on Australiasta loikkinut hyllyn reunalle tasapainoilemaan.
(joku yritti ranskaa oppia, aivan liian vaikeaa) 😄



Katossa kiinni.


Oksalla ylimmällä.




Viikon MakroTex; Ylhäällä

Pieni Lintu - MakroTex challenge






sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Talvipäivä



Täydellinen helmikuinen talvipäivä. Täällä paistoi lauantaina aurinko.
Täydellisen vaikea oli taas kuvata. No, kun oli niin kirkasta. Ylivalotusta. Säädöt koko ajan pielessä.
Melko monta kuvaa päätyi roskiin, ei sentään kaikki tällä kertaa. 😄



Joella oli joutsenperhe.



Pari koskikaraa.

Ja saukon liukumäki, laskijaa ei näkynyt.

Rannan ruovikkoa.




Rantapusikon kautta kuljin kotiin päin.




Toistamiseen samaa rantaa kuin ensimmäisessä kuvassa.


Kävin välillä kotona ja sitten kävin vielä kokeilemassa luistaako suksi, ei luistanut.
Sillä reissulla oli mukana "pikkukamera." Kuvat ovat suoraan JPG:nä, eihän niitä oikein saanut muokattua ja aikamoista suttua/pikselimössöä ovat lähemmin tarkasteltuna.



Nyt olen tuijottanut näitä kuvia niin kauan, että ei ole todellista. 
Alkavat kaikki näyttää ihan hämäriltä. 


Mukavaa talvista sunnuntaita!


🌤 🌤 🌤



tiistai 30. tammikuuta 2018

Leivontapäivä


Tää on vielä kesken.

Varaa kaikki ainekset esille

Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi

Lisää munat yksitellen, koko ajan reippaasti vatkaten

Lisää taikinaan keskenään sekoitetut kuivat aineet

vuorotellen maidon kanssa

Voitele muffinipelti tai käytä paperisia vuokia

Jaa taikina vuokiin


Paina lusikalla kuoppa ja täytä se hillolla

Paista 200 asteessa koosta riippuen 15-20 min.

Koristele leivonnaiset pursottamalla


Nauti kahvin kanssa


Syöminen on kesken vielä.
Nam


Tällä reseptillä leivon Runebergin tortut.


🍮 🍮 🍮


Viikon MakroTex; Keskeneräinen

Pieni Lintu - MakroTex challenge




maanantai 29. tammikuuta 2018

Tikkumaanantai


Viikko on kyllä lähtenyt niin tahmeasti käyntiin,
mutta kai se tästä taas iloksi muuttuu.








❄️ ❄️ ❄️