keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Linturetki


Maanantaina sain päähänpiston, että tiistaiaamuna voisi tehdä aamukonserttilinturetken ja jos kuviakin saisi. Koko yön satoi vettä, 12 mm sademittarin mukaan, aamu oli sumuinen ja kostea. Mutta kun olin varautunut niin otin ja lähdin. Pusikot  oli täynnään lintuja, siltä se kuulosti. Mutta piilossa pysyivät. Oikeasti voisin sen yrittämisen kuvata lintuja lopettaa.
Aamukahvilla istuin rantakivellä. Reppu keikahti rantaveteen ja termari sukelsi repusta veteen kellumaan, pientä hässäkkää, mutta mitäs pienistä.

Nämä isommat ovat hankalampia juttuja. Jos haluan selkeitä tarkkoja kuvia kamera pitäisi olla aina jalustassa, aina. Mieluummin vielä kaukolaukaisimella kuvattuna. Kuvaaminen menee niin, että tähtäys, tarkennus, laukaisu ja joka laukaisulla kamera ottaa 10mm sivuliikettä, oikeasti, näen sen. Miten sellaisista kuvista tulee muka hyviä, ei tulekaan. Tarkennus ei ole siinä mihin tarkoitin. Lyhyt suljinaika ei oikein tule kysymykseen lainkaan. Sitten olen tosi vino tyyppi, koska horisontti on aina vinossa, aina, se on sääntö ei poikkeus. Sehän ei haittaa horisontittomissa kuvissa, mutta maisemissa se näkyy, rantaviiva on aina kallellaan. No saa sen myöhemmin oikaistua, mutta voisi sen suoranakin ottaa.


Siinä on sumuisen aamun linturetkikuvat, on siellä muutama lintukin, kilometrin päästä kuvattuna.   ;)



Myöhemmin iltapäivällä paistoi aurinko iltaan asti, oli oikein kaunista.





***

Nyt sataa räntää, maa on ihan valkoinen, näyttää talvelta.




12 kommenttia:

  1. Täälläkin työntää taivaantäydeltä räntää....
    Ihanat perhoset, mihinkähän ne suojautuvat tässä kelissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo! :)
      Sää on todella surkea nyt. Toivottavasti perhosilla on joku suojaisa kolonen.

      Poista
  2. Juuri ed. blogissa kommentoidessani surkuttelin talven ja kevään säillä. Ei oo saanut hyvissä keleissä kuvata. Enempi mennyt sellaiseksi kyttäilyksi ja arpomiseksi, että lähtiskö ulos vai ei. Älä nyt turhia masennu niiden tipujen kanssa. Minulla on kaksikin jalustaa, yksi- ja kolmejalkainen. Kumpikaan ei oo ikinä käytössä. Monissa mun putkissa on kuvanvakain. Se riittää. Tukeva kuvausasento (mä pidän usein kyynärpäät kyljissä kiinni tai nojailen puihin) ja eiku räpsimään sarjatulta. Joku kuva onnistuu, 1/10 tyylillä. Meni melkein vuosi, että sain painettua sitä sarjatulta, filmiajan lapsi ei uskaltanut! Lentokuvissa käytän Tv -asetusta ja 1/1000-1/2000, johan pysähtyy lintu lentokuvissa. Tarkennuspiste (AF) on yleensä minulla keskellä, koska se on tarkin piste mun kamerassa. Lentokuvissa olen kuitenkin käyttänyt niin, että kaikki pisteet on päällä. Mun kamera on Canon. Ei ne linnut tietty käskien tule paikalle, eikä harvinaisuuksia ole joka oksalla...:) Minulle kelpaa kaikki linnut. Älä anna periksi! Itte harjoittelen kovasti tuota lentokuvausta lokkien kanssa rantsussa. Hyvää Vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tillariina vinkeistä, neuvoista ja tsemppaamisesta. :DD
      Niinhän se on, että pitää kuvata, kuvata ja vielä kerran kuvata, että oppii kuvaamaan.

      Poista
  3. Kauniit perhoskuvat ja hienoja pisaroita videolla. Noita lintusten lentokuvia minäkin harjoittelen, vaihtelevalla menestyksellä =D
    (Laitankin muistiin nuo Tillariinan antamat ohjeet...)

    Iloista vappua! Tällä hetkellä jopa aurinko paistaa täällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa! :)
      Harjoitusta ja lisää harjoitustahan tämä kuvaaminen "vaatii".
      Kaunis auringonpaiste oli täälläkin.

      Poista
  4. Ihania tunnelmia olet kuvannut videolle. Niissä oli todella ihana fiilis, samoin kuin lumoavissa perhoskuvissasi.
    Kiitos Tillariina vinkeistä.

    VastaaPoista
  5. Tulevatpa perhoset kauniisti esille vaaleanruskeasta taustasta!

    VastaaPoista

-Kiitos terveisistä-