kuva

kuva

keskiviikko 30. elokuuta 2017

Retki luontoon


Lauantaina luonnon päivänä.

Joutsenperhe oli myös retkellä.



Soudimme saareen.


Tai siis hän souti.

Lahdelta toiselle kapeaa salmea pitkin. Tien alitus siltarummun läpi.

video





Siis mä en kestä. 😂😂
video
Voihan älyluuri.


Ei ole retki eikä mikään jos ei nuotiomakkaraa saa.

Sää vaihteli tuulesta

sateeseen

ja paisteeseen.


Kiitos rakas sisaren tytär kivasta retkestä.




Ps. Joku (blogger) on säätänyt fonttia omia aikojaan, en tykkää.
      Yritin korjata, ei muuttunut miksikään.






tiistai 29. elokuuta 2017

DIY Kranssi


Lauantaina istuin keittiön pöydän ääreen ja väsäsin.

Onko tuo nyt ikkunakoriste vai kranssi, ei kai sen väliä.

Ensin sain idean, kun luin lehteä.

Sitten tutkin omia kaapin kätköjä.

Juu, kyllä näistä jotain saisi.

Kehikosta harsokangas pois ja sitten päällystin sen avatulla paperinarulla.

Muutama kiepautus pitsiä ja juuttinarua.

Sitten kehälle kuumaliimalla syyshortensian kukkia ja muutama tähtiputken kukka.

Vielä muutama helmi ja ripustusnauha, valmis.






Näillä mukana viikon 
MakroTex Haasteessa; Kukka



Pieni Lintu - MakroTex challenge




sunnuntai 27. elokuuta 2017

Syysarvonta


Blogin ensimmäinen arvonta.

Palkintona pientä kivaa.

Pyyhe, lautasliinoja, tuikkuja (tuikku/vuosi), enkelin siivet-koriste.

Säännöt:

arvonta-aika 27.8.-10.9.2017
yksi arpa / kirjautunut lukija
voit osallistua kommentoimalla tätä postausta



Ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä videon lataaminen. 
Nippa nappa saan tämän ulos sunnuntain puolella.
Ja aloituskuvaksi jäi aika ääliö kuva, mutta en jaksa tehdä latausta uudestaan alusta.


Kivaa uutta viikkoa!!




lauantai 26. elokuuta 2017

Luonnon päivä


Kesän rippeet






Lenkillä käydessä raahasin jälleen kameraa mukana ja niin toivoin, että pusikoissa lintuja näkisin.
Juu, tämän yhden. 


Siinä kävellessä ja odotellessa tulee sitten kuvattua mitä sattuu.




Saapuvan syksyn voi aistia jo monin tavoin.

Kaikki kuvat perjantailta 25.8.2017



🌲 Mukavaa luonnon päivää! 🍁




perjantai 25. elokuuta 2017

Kirja-ale


Kirjakauppa mainosti 30% alennusmyyntiä. Pitihän se käydä katsomassa löytyisikö mitään. Kyllä löytyi! Enemmänkin olisi tehnyt mieli.


Kortti, sille on jo kohta käyttöä.


Että kynät pysyisivät terävinä.


Vino pino kirjoja.


Voimaannuttavia ajatuksia kauniin lahjapussin kera.


Tässä syksyllä tein vähän niinkin tilaustyönä yhden kaulanauhan ja päättely aiheutti ongelmia, 
jos tästä aapisesta löytyisi apu ja muuta inspiraatiota.


Kauniiden kuvien takia opiksi ja esikuvaksi.



Tämän luen tarkasti.



Toivoin mennessäni löytäväni digikuvausoppaan ja onnekseni löysin tämän 'aapisen'.


 🎄Joulu on aivan pian. 🎁


Kuvauksellista viikonloppua!