tiistai 29. syyskuuta 2020

Syksyn sävyt

 

 

 Syksyn sävyjä luonnossa 

ja mielessäkin, syksyssä on paljon haikeutta.


Pihassa kukkii vielä kosmoskukat ja syysleimut.

 

Omenapuu on pukeutunut syyspukuun.

 

Tuomi punastelee.

 
 
 
Aurinko saa värit ja maiseman hehkumaan.

 

 

Muuttolinnut parveilevat pellolla.


 
 Syksyn sävyjä yötaivaalla.


 
 
 
Aurinko ei paista joka päivä.


 
 
 

 
Syksyllä alkaa lämmityskausi.

 
 
 
Viikon Makrotex: Syksyn sävyt
 

Pieni Lintu - MakroTex challenge
 
 
 
 
 Hyvää syksyä!

🍁  🍁  🍁 
 
 
 
 
PS. Taistelin taas bloggerin kanssa, en saanut lopputekstejä niinkuin olisin halunnut.
 
 
 
 
 
 
 

tiistai 22. syyskuuta 2020

Taivas



 

Perjantaina töiden jälkeen vielä touhusin pihassa.

Tunnin aikana taivas  

ehti näyttää monenlaisia pilvimuodostelmia.










Myöhään lauantai-iltana taivas oli selkeä ja täynnä tähtiä,

kokeilin tähtien kuvaamista.

Seuraavana selkeänä iltana 

harjoittelen lisää.


Sunnuntain maisema

taivaan pilvineen.


Maanantain aamutaivas.



 

Viikon Makrotex: Taivas

Pieni Lintu - MakroTex challenge
 
 
 
 
 
 
 
 
 

sunnuntai 20. syyskuuta 2020

 

 

Syksy näkyy maisemassa jo monin tavoin.

Syksyn kauneus on erilaista kuin keskikesän,

kaunista silti.

 

 

 

 


 
 
 

 

 

 











Onnellista uutta viikkoa sinulle!

 

 

 

 

torstai 10. syyskuuta 2020

Omenaleivos

 


Tosi hienoa, kun voi hakea omenoita 'omasta' puutarhasta

ja tehdä herkkuja.

Ihan parasta on omenahyve eli omena-kaurahiutalepaistos.




Tein sunnuntaina päiväkahville 

omenaleivoksia tai viinereitä kuinka vain.





1. Ota taikinalevyt sulamaan. 

2. Kuori ja kuutioi omenat.

3. Kuullota omenat pannulla pehmeiksi tai keitä hilloksi.


4. Lisää sokeri ja kaneli.

5. Puolita taikinalevyt ja taita kulmat keskelle (tai haluamallasi muulla tavalla). Halutessasi voitele kanamunalla.

6. Lusikoi omenahilloketta leivosten keskelle.

7. Paista 225°C asteessa kauniin ruskeiksi.

8. Tarjoile kahvin/teen/kaakaon kanssa 




Oli kyllä hyvää.



🍎  🍏 🍎