kuva

kuva

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Heinäkuun kuvia


Nyt ei ole muutamaan päivään tullut kuvattua mitään. 
Tässä aikaisemmin heinäkuun aikana kuvattuja otoksia.





Pionit ovat jo kukkineet vaikka tässä vielä nupulla.


Kesäkukkaruukkujen kukat kukkivat vaisusti.


Myös akileijan kukat ovat jo varisseet.


Tontin rajalla kasvaa 'ruusupuska'.


Jostain maan uumenista on pionipenkkiin tullut sormustinkukka. 


Maitohorsman kukka on kaunis.


Veden äärellä kukkii keltakurjenmiekka.



***







maanantai 24. heinäkuuta 2017

Kesäherkkuja


Perjantaina mansikkakakkua. 
Kakku perinteisen, tavallinen sokerikakku vaahdotetulla kermalla ja mansikoilla.



Lauantaina tyttöjen ilta herkuilla ja elokuvilla.


Sunnuntaina 'mustikkametsällä'.
Tänä kesänä mustikat ovat näillä leveysasteilla aika hakusessa.





Sen verran löytyi, että pääsi piirakan tekoon.
Perusreseptillä tämäkin; murotaikinapohja, mustikoita ja sokeria päälle.







***


Tervetuloa kaikki uudet lukijat!!  <3


***




keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Mansikkapaikka


Muutama viikko sitten paikallisessa julkaisussa oli kirjoitus tilapuoti & puutarhamyymälästä. Tein eräänä lauantaina 'tutkimusmatkan' myymälään vohvelikahville. Ja ihastuin paikkaan todella. Tein samalla mansikkatilauksen ja tiistaina sain soiton, että nyt voisi marjat hakea. Kävin hakemassa talven vitamiinit ja kysyin saanko kuvata kaunista pihapiiriä.


 Vaikuttava ensimmäinen näkymä on ihana lehmuskuja.


Ympärillä lainehtii ruispellot.


Sisääntulo on laitettu kauniiksi.


Tilalla on puoti ja kahvila.


Puodista saa kahvin&vohvelin sekä muiden kahviherkkujen lisäksi tilan omia sekä lähitilojen elintarvikkeita.


Myytävänä on myös mm. lampaantaljoja ja saunavihtoja/vastoja.


Kahvittelupaikkoja on puutarhassa useita.


Sateen sattuessa voi istua kuistin suojassa.


Pihapiirissä on mukavia yksityiskohtia.



Päärakennuksen kaunis sisäänkäynti.


Lisää tietoa
🍓 klikkaa tästä 🍓



***


Marjat olivat niin meheviä ja maukkaita.


Kun kävin ensimmäisen kerran ostin härkäpapurouhetta.



Nyt on lisäksi mansikkahilloa ja -mehua. 
Kun syksyn viima viuhuu nurkissa voi herkutella letuilla ja hillolla.


Toki mansikoita piti heti maistaa, jäätelön kanssa - tietenkin.



 ( Ihan itse halusin tämän kertoa, ei yhteistyöpostaus )


****


Makoisia kesäpäiviä kaikille!!




tiistai 18. heinäkuuta 2017

Oma maa


...mansikka, muu maa mustikka, sanotaan. 

Oikeastaan ajattelin skipata tämän viikon haasteen, mutta maanantaina lenkillä käydessä päätin kuitenkin osallistua, kun matkan varrelta löysin metsämansikoita.

Muualla maailmassa syödään eksoottisia hedelmiä, meillä on täällä omat aromikkaat marjamme; mustikka, puolukka, vadelma, lakka, karpalo, juolukka, mesimarja, variksenmarja, olikohan siinä kaikki. Tietenkin vielä puutarhan viinimarjat ja karviaiset, tyrni.


















Kuvia tuli enemmän kuin kolme, millä kuvittelin selviäväni. 😉
Juuri kun selvisin lenkiltä kotiin tuli ukkoskuuro ja oli todella pimeää. Vaikka kuvasin ulkona ei meinannut valo riittää.

Viikon MakroTex; Marja


Pieni Lintu - MakroTex challenge