torstai 16. heinäkuuta 2015

Kesäpäivä


Tiistaina tätsä järjesti nuorisolle pienen retken, tyyliin aamulla lähdetään sitten klo 8:00, että olkaa valmiina. ;)
Niin sitten tehtiin, ensin pyyhällettiin Verlaan ihmettelemään kuinka kuusipuu on ennen jalostunut puupahviksi.









Sitten ajoimme Repoveden kansallispuistoon ja siellä patikoimme Mustalamminvuoren näkötornille ja sitten Olhavanvuorelle. Alue on laaja 15 km2 ja reittejä ja mahdollisuuksia on monia, nämä olivat meidän(minun) valinnat tällä kertaa. Luontoon- sivustolta löytyy hyvin tietoa kansallispuistoistamme ja retkeilymahdollisuuksista.


Heti ensimmäisellä tulentekopaikalla oli meidän evästauko, aamupalasta oli jo aikaa.

Nuotiopaikan lammen rannalla kukkivat lumpeet.


 Sitten alkoi matka Mustalamminvuorelle, joka on n. 110m merenpinnasta.


 Mustalamminvuoren näkötorni.


Korkealta näkee kauas.



Näkötorniselfie.

Tässä harrastetaan nuorisohuliganismia, kuulemma, pitihän siihen kaiteeseen raapustaa, että kävimme siellä. :)


 Sitten Olhavanvuorelle, joka on n. 130m merenpinnasta.
Olhavanvuori on kalliokiipeilijöiden suosiossa Ylen elävässä arkistossa on näyte kalliokiipeilystä.
Emme nähneet kiipeilijöitä, koska emme kävelleet ihan sinne asti, totesin tässä vasta jälkeenpäin, harmi.



 Jyrkkäseinäinen pudotus alas.


Vuoren valloittajat.



Kiva päivä, kiitos seuralaisille!!


***



En ymmärrä bloggeria, kun näyttää suosikkiteksetejä seitsemän valitun kolmen sijasta, onko muilla samaa ongelmaa?? Ei siinä tarvitsisi noin pitkää listaa olla.







18 kommenttia:

  1. Oli teillä hieno reissu ihanat kuvat . Olen siellä muutaman kerran patikoinut ja tykkäsin kovasti mahtavaa maisemaa
    pienois Lappia Kiitos oli kiva käydä teidän kanssa retkellä :)

    VastaaPoista
  2. A great collection of pictures .... amazing view!

    VastaaPoista
  3. Näyttää mukavalle tuo teidän retki! Ja tuo lumpeenkukkakuva, niin kaunis ja herkkä ;)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana patikointi ja kun sääkin vielä näytti suosivan, niin oli varmasti täydellistä. Tosi kauniit maisemat ja upeat kuvat.
    Taistte olla retkellä ihan koko päivän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos orvokki! :)
      Sää oli erinomainen, ei sadetta ja yhtään helteempi ilma olisi ollut liian tukala.

      Poista
  5. Repoveden kansallispuisto on minulta käymättä, mutta toivelistalla ollut jo jonkin aikaa. Hienot maisemat ja näkymät sieltä kuvissasi. Oli varmasti mukava retkipäivä....=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä.
      Kiitos nainen.kuvastimessa! :)

      Poista
  6. Onpahan huikean hienoja paikkoja molemmat. :) Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Hieno retkipäivä ja hienot kuvat muistona reissusta! Verlan tehdas on mielenkiintoinen paikka.

    VastaaPoista
  8. Olipa teillä kiva retkipäivä ja mahtavan hienot olit ottanut. Kiitos, kun pääsimme mukaan!

    VastaaPoista
  9. Jaala on luonnonkaunis kesämökkikunta-alue. Seuraavalla reissulla voisitte käydä Pyhäjärven Iitin puolella Hiidenvuorella. Kimolan kanavakin saattaa olla kiintoisa nähtävyys. Jaala on niin vesien pirstoma, että sen asukkaita sanottiin vesikansaksi. Iittiläiset puolestaan olivat maakansaa. Nyt ovat Anjalankoski, Kuusankoski, Elimäki, Jaala ja Valkeala yhtä ja samaa Kouvolaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos a-kh! :)
      Hienoa seutua siellä. Paljonkin olisi paikkoja, missä voisi käydä.

      Poista

-Kiitos terveisistä-