maanantai 28. syyskuuta 2015

Liikekannalla


Ihan ensimmäiseksi on annettava paljousvaroitus, kuvia nimittäin ON.

Lauantaina ensin puuhastelin pihalla jotain pientä ja näin vielä kaksi perhosta liikkeellä.


Tälle siipirikkoiselle en tiedä nimeä, näyttää surulliselta.



Yksinäinen amiraali.




Puutarhastelun jälkeen läksin pyöräilemään. Kamera mukaan ajatuksella, että kuvaan jos jotain kuvattavaa huomaan.


Kurkiparvia oli liikkeellä monta, lintuja oli paljon.





Pellolta nousi lentoon kolme joutsenta. Kameran linssillä huomasin lähestyvän jonkun lintuparven.


Lintuparvi paljastui valkoposkihanhiksi.

Ehkä noin sata lintua.

Päättivät laskeutua pellolle ruokailemaan.

Eivät välittäneet mitään kuvaajasta.

En pysynyt laskuissa montako kertaa tekivät lähestyessään ja laskeutuessaan kierroksen ennenkuin pääsivät maahan.



Iso parvi isoja lintuja tuli hyvässä järjestyksessä ilman haavereita alas, sitä oli hieno seurata.






Sinne jäivät "pää pensaassa" etsimään jyviä, kun jatkoin matkaani.


Antoisaa uutta viikkoa kaikille!



***


Ariel welcome to read my blog! :)




32 kommenttia:

  1. Voiskohan nuo haaleat siivet kuulua tesma perhoselle?? Tuli ekan mieleen kun kuvaa katselin. Eihän noissa kuvien katselussa tullut edes hiki :) Näkyy alkavan muutto isommassa mittakaavassa. Onnistuneet kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa olla.
      :DD
      Niin ne lähtevät taas, linnut.
      Kiitos Harry! :)

      Poista
  2. Hienoja muuttokuvia. Mukavaa viikkoa sinulle myös.

    VastaaPoista
  3. Ilmatilassa ruuhkaa:) Hieno kuvasarja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruuhkaa oli, ei oikein tiennyt minne päänsä olisi kääntänyt, joka puolella oli lentueita.
      Kiitos paljon Sussi! :)

      Poista
  4. Monta isoa kurkiparvea lensi meidänkin yli eilen. Ääni alkoi kuulua sisälle asti, joten ryntäsin ulos katsomaan. Voi, mikä haikeus valtasi mielen. Ja amiraaliperhonen täälläkin lenteli. Hienoja kuvia olet onnistunut nappaamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se vaan on taas muuttolintujen aika, ja haikeutta ilmassa.
      Kiitos paljon Päivi! :)

      Poista
  5. Haittaako paljous mitään.... hienoja noi lauma- -eipäs kun parvilentokuvat.

    VastaaPoista
  6. Reissussa rähjääntyy. Komeita lentueita.

    VastaaPoista
  7. Voi, nytkö ne sitten lähtevät etelään...
    Hyviä kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on kesä ehtinyt syksyyn.
      Kiitos paljon Kati! :)

      Poista
  8. Schöne Bilder von den Vögeln auf der Durchreise.

    Gruß
    Noke

    VastaaPoista
  9. Upeita kuvia!
    Niin, nyt ne tekevät lähtöään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne taas lähtevät.
      Lämmin kiitos Pirjo! :)

      Poista
  10. Komeita kuvia, parveilua näkynyt täälläkin, ei tosin noin lähietäisyydeltä!

    VastaaPoista
  11. Sinulle on haaste blogissani. Käyppä kurkkaamassa :)

    VastaaPoista
  12. Upeita kuvia lintujen syysmuutosta!
    Ja perhosten lumoa!

    Leppoisia syystuulia täältä Mantelilaaksosta!

    VastaaPoista
  13. Wau, sykähdyttävän upeita kuvia! Pitkä matka linnuilla edessä, haikea tunne tulee aina kun ne muuttaa ja riemu kun ne keväällä palaavat takaisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on. Kiitos paljon 60luvunnahkahousut! :)

      Poista
  14. Kauniita kuvia. :) Mukavaa sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
  15. Kauniita luontokuvia. Lintu- ja perhoskuvat sykähdyttävät aina

    VastaaPoista

-Kiitos terveisistä-