torstai 3. marraskuuta 2016

Tähdet


Tein pientä somistusta työpaikalla. Risukarahka kattoon sekä toinen maljakkoon ja vähän virkattuja tähtiä oksille.






Tähden ohjeen löysin jostain blogista, mitä en nyt enää muista kun en laittanut sitä mihinkään muistiin. 
Laitan ohjeen vielä tännekin.



Lumihiutale 

Merkkien selitykset: 

kjs = ketjusilmukka 
ps = piilosilmukka 
ks = kiinteä silmukka 
pp = puolipylväs 

1. Tee 6 kjs ja sulje piilosilmukassa renkaaksi 

2. Virkkaa 12 kiinteää silmukkaa renkaaseen ja lopuksi taas piilosilmukka 

3. 4 kjs, jätä yksi silmukka väliin ja tee kiinteäsilmukka seuraavaan. Toista 
tällaisia neljän ketjusilmukan kaaria kierroksen loppuun, viimeinen kaari 
päätetään piilosilmukkaan 

4. 2 kjs ja 2 pp samaan kaareen 

5. Sitten ensimmäinen sakara; 3 kjs ja piilosilmukka niistä ensimmäiseen. Taas 3 kjs ja ps samaan silmukkaan edellisen kanssa. Ja vielä kolmannen kerran 3 kjs ja ps samaan kuin edelliset 

6. Tee 3 pp samaan kaareen kuin edelliset 

7. *3 pp seuraavaan kaareen, sakarat, 3 pp samaan*, toista tätä kierroksen 
loppuun ja päätä myös tämä kierros piilosilmukalla 

8. Lopuksi voit halutessasi ommella keskelle helmen tai muun koristeen


16 kommenttia:

  1. Kivan näköisiä. Kiitos ohjeesta! Mukavaa torstai-iltaa!

    VastaaPoista
  2. Pientä kivaa somistusta. Minäkin haluan tehdä lumihiutaleita, näyttää helpolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppo ohje. Tähdet ovat kivoja vaikka ikkunassa, risuoksalla, joulukuusen oksilla, paketin somisteena tai vaikka missä.
      Kiitos Ansu!

      Poista
  3. Onpas ihanat lumihiutaleet!
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  4. Kaunis postaus kauniine tähtineen. Ihanat.

    VastaaPoista

-Kiitos terveisistä-