perjantai 27. huhtikuuta 2018

Tapahtui rannalla



Kävin torstaina rannalla. Joen suu on sula jo pitkälle, mutta kauempana näkyi vielä haperoa jäätä.
Rannalla oli elämää. Kahdeksan kuikkaa ui kauempana rannasta, istuin laiturilla toivoen edes jonkun tulevan vähän lähemmäs, kuvattavaksi. Saahan sitä toivoa.
Näin kesän ensimmäisen pääskyparin. Telkkiä pareittain ja kaksi härkälintuparia. 
Härkälintuja ei voinut olla kuulematta, ensikuulemalta se ei kuulosta lainkaan linnulta. 
Niillä oli kevättä rinnassa ja jäin sitä seuraamaan, syyttäkööt itseään, että tulivat kuvatuiksi, mitäs jäivät siihen yleiselle rannalle. 😄
(kaikki kuvat on reilusti jälkikäteen rajattu, siksi varjoisat kuvat eivät ole niin teräviä)


Kesä on täällä.
Haarapääsky

Kutsuhuuto.
Härkälintu

Tullaan, tullaan.

Tahtoo pusun.

Muiskis.

Psst, mitä jos..

Tuo tuolla on sopiva.


Käyn tähän.


Tätä en halua jäädä katsomaan.
Isokoskelo



💙



🎉 🎈   Hauskaa viikonloppua!   🎈 🎉




11 kommenttia:

  1. Saitpa kuvattua ihanan kevätromanssin!♥
    Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Oi miten romanttiset kuvat ♥️
    Niiden avulla virittäydymme viikonloppuun. 😀

    VastaaPoista
  3. Ompa ihania ja kauniita kuvia.

    VastaaPoista
  4. Fantastic shots. My compliments!!
    Have a sunny weekend.

    VastaaPoista
  5. Leikkivät kukkaa ja mehiläistä.

    VastaaPoista
  6. Oih ..se on kevät nyt:) Ihana tuo pusukuva♥ Leppoisaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
  7. Wau!!! Kevättä rinnassa 💕

    VastaaPoista
  8. Se on kevät nyt.
    Kiitos kommenteista! <3

    VastaaPoista
  9. Mainio kuvasarja! :) En ole vielä nähnyt pääskyjä, mutta kovasti odotan ensimmäisten saapumista omille retkinurkille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä jo tulleet, jääneet vain näkemättä.
      Kiitos paljon Varpuslintu! :)

      Poista

-Kiitos terveisistä-