perjantai 17. elokuuta 2018

Lintuja


Selvästi syksyn alkua havaittavissa.
Linnut kokoontuvat langoille, suolla jo kurjet huutavat.

Tässä haarapääskyjen kokoontuminen .

Kurkiaura lensi ihan pihan yli.
(Oksa tekee kuvaan varjon.)


Ensimmäinen julkaisukelpoinen kuva töyhtötiaisesta.
Näin sen siemeniä etsivän, kun olin lenkillä.



Näytää kieltä, en tiedä kenelle.


Kentän valtaajat.
Valkoiset pallurat ovat golfpalloja.


Myös pihassa on liikehdintä lisääntynyt kesän jälkeen.
Pikkulintuja pörrää pensaissa, tulevat jo heti aamulla.

Tässä punarinta.
Lasin läpi ja aidanteen raosta.


Sinitiaset ovat tavallinen näky.
Ne eivät ole kovin arkoja.

Myös talitiaisia käy päivittäin.


Olen koko kesän pitänyt vettä pensaan juurella janoisille.
Ensi kesäksi on hankittava kauniimpi lintujen juoma-allas kukkaruukun aluslautasen sijaan.

Siinä voi myös kylpeä.


Harmaasieppo??

Entäs tämä sitten?



Västäräkin pojat riekkuvat talon harjalla.
Tässä niistä yksi.


Suttuinen ikkunan läpi otos.
Lienee nuori punatulkku.


Johan tuli lintuja kerrakseen.


Se on taas viikonloppu.
Voikaa hyvin!






34 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia!!!

    VastaaPoista
  2. Näistä kuvista tulee hyvä mieli. Kuvien tunnelma on iloinen ja pehmeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos voi muutamalla kuvalla tuottaa iloa. :))
      Kiitos paljon Ansu! :)

      Poista
  3. Ihania lintukuvia. Se on jotenkin niin haikeaa kun näkee lintujen valmistelevan muuttomatkaa, esimerkkinä nuo pääskyt langalla. Syksy on lähellä!

    Hyvää ja tunnelmallista elokuun iltaa ja viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on haikeaa, joka syksy.
      Kiitos paljon Minttuli! :)

      Poista
  4. The first picture you took with all of the birds on the wire was such a cool picture! Looks like you were able to collect pictures of quite an array of birds. Thanks for the share, hope you have a fantastic weekend. Keep up the posts.


    World of Animals

    VastaaPoista
  5. Beautiful! Harmaasieppo tai Kirjosieppo naaras??

    VastaaPoista
  6. Sinun lintukuvasi ovat taas vertaansa vailla. Upeita ❤️
    Töyhtötiainen kävyn takana on mielettömän suloinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Töyhtötiainen ei tule pihapiiriin joten sen kuvaan saaminen on erityinen ilo.
      Kiitos paljon Rita A! :)

      Poista
  7. Onpa hienoja lintukuvia! Tuo kylpykuva vesipärskeineen on nappilaukaus.
    Syksyn tuntua on jo niin ilmassa.
    Hyvää viikonvaihdetta, Maarit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyn tuntu on jo havaittavissa.
      Kiitos paljon Piipe! :)

      Poista
  8. Hieno lintukavalkaadi. On vanha sanonta lintujen syysmuuton alkamisesta: Laurilta laumaan, Perttulilta matkaan. Eli linnut alkavat kokoontua Laurin päivän aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella, pääskyt langalla on kuvattu 7.8. ja Laurin päivä on 10.8.
      Kohta jo ensimmäiset lähtevät, kun Pertun päivä on 24.10.
      Kiitos paljon seita! :)

      Poista
  9. Sitä on jotenkin naureskellut, kun amerikkalaisilla on ollut lintujen kylpyaltaita, mutta alkavat olla täälläkin jo tarpeellisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, olen nähnyt, että vesiastialla on ollut käyttäjiä.
      Kiitos paljon Tanja! :)

      Poista
  10. Todella kauniit kuvia sinulla! Suloisia nuo pikkuiset siivekkäät :)

    VastaaPoista
  11. Kyllä ihailin noita lintu kuviasi, töyhtötiainenkin on harvinainen näky, ainakin täällä länsi suomessa,kuvassa on punarinnan poikanen, joskus olen kuvannut punarintaa, mutta nyt ei moneen vuoteen,punatulkku on uros puolinen, niitäkään ei ole näkynyt näillä main, hienot kuvat olet saanut, tiedän että niitä on myös hienoa kuvata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvaaminen tosiaan on mielenkiintoista.
      Kiitos paljon pike! :)

      Poista
  12. Minä jo ajattelin, että mitä ovat syöneet, nuo kakkiaiset.

    VastaaPoista
  13. Niin ihana postaus pikku linnuista Tykkäsin kovasti Kiitos :)

    VastaaPoista
  14. Upeat kuvat taas!
    Nuo kanadanhanhet golfkentällä ovat tuttu näky jo Suomessa. Kohta siellä ovat valkoposkihanhetkin!
    Minäkin laitoin lintukylvyn sitruunapuun haarukkaan pikkulinnuille kun on niin kuivaa.
    Heti tuli pieni kerttunen siihen kylpemään, vanhaan emalivatiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanhilaumat puistoissa ja golfkentillä herättää ihastuksen sijaan vihastusta.
      Kiitos paljon Susanna! :)

      Poista
  15. Juu, lintumaailmasta todellakin huomaa syksyn olevan tulossa. Nuoret tiaiset pehmeine väreineen ovat tosi söpöjä! Ja harmaat linnut näyttäisivät näin pikaisesti vilkaisten olevan kirjosiepponaaras ja tosiaan harmaasieppo. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se syksy tekee tuloaan.
      Kiitos paljon Varpuslintu! :))

      Poista
  16. so lovely post from little birds i liked very much thank you :)

    ดูหนังออนไลน์

    VastaaPoista

-Kiitos terveisistä-