tiistai 28. huhtikuuta 2020

Mimmit matkustaa




Metsään retkelle on lupa mennä,
tällä kertaa vain ajomatka oli kohtuullisen pitkä. 😄
Lauantaina Pipan kanssa reippaina naisina
aikaisin lähdimme ajelemaan (Pipa ajoi koko matkan),
kävimme Suomen kansallismaisemaa katsomassa.


Maastossa oli vielä lunta ja portaissa jäisiä paikkoja.
Aikamoinen tuuli oli lauantaina,
toppavaatteet eivät olleet yhtään liikaa.



Maisemat olivat komeat.










Ensimmäinen kuksallinen kahvia ehti hyvin jäähtyä oikeaa kuvakulmaa etsiessä.


Isompaan nälkään haimme purtavaa Drive-in Heseltä.


Sitten vaihdoimme maisemaa. 
Kiersimme Kuhasalon luontopolun.
































Kiitos Pipalle!



Hyvää lähestyvää vappua!!




🎈

🥃  🍩






16 kommenttia:

  1. Oi olipa ihana katsoa noita maisemia minkä rannoilla olen syntynyt, ja koli missä äitini vietti osan lapsuutta käyden kansakoulua, ja pielisen toisella puolella nuoruuden, vanhemmalla iällä ajelimme pyörällä kolille, olen aina kesäisin siellä käynyt, että käykääpä kesällä myös.
    Mieheni serkku kyösti on tehnyt laulun "kolin vaaroille " Hannu Brelon laulamana, kuunteleppa you tubelta, kaunis kappale jäi ikuisiksi ajoiksi soimaan, kyösti menehtyi reilu kk. sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä maisema on tietysti vielä kauniimpi.
      Kiitos Piritta!

      Poista
  2. Koli on mahtava paikka, upeita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavat ovat Kolin maisemat.
      Kiitos Minttuli!

      Poista
  3. Hienot maisemat. Eikä näköjään ollut edes ruuhkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut ruuhkaa, mikä oli hyvä.
      Kiitos Between!

      Poista
  4. Mukava päivä teillä takana. Tuollaiset retket ovat niin parhaita!

    VastaaPoista
  5. Mahtavat maisemat - ja säätäkin riitti :-)

    Oikein nautinnollista vapun aikaa!

    VastaaPoista
  6. No olipas tuttuja maisemia. Me kävimme Kolilla pari viikkoa sitten. Kuhasalossa käymme lähes viikottain. Kuhasalo on mainio paikka auringonlaskun kuvaukseen. Mukavaa vappua!

    VastaaPoista
  7. Upeat maisemat niin Kolilla kuin Kuhasalossa! Eipä ole tullut käytyä kummassakaan koskaan, kun ovat toisella laidalla maata (huono syy, kun paljon kauemmaksikin olen ehtinyt välillä!).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä kotimaassa on niin paljon hienoja vielä käymättömiä paikkoja.
      Kiitos Hitunen!

      Poista
  8. Kyllä on todella upeat maisemat ja hienot kuvat. Kiitos molemmista päivityksistä. Kiva, kun pääsit piilokameraan. :)
    Suloista sunnuntaita Sinulle!

    VastaaPoista
  9. Kovasti luminen on ollut kansallismaisemakin. Hienoja maisemia Kolilta ja Kuhasalosta.

    VastaaPoista

-Kiitos terveisistä-