maanantai 10. lokakuuta 2022

Korvapuustivohvelit

 

Youtubessa tuli vatsaan video, jossa valmistettiin korvapuustivohveleita.

Se näytti ja kuulosti niin herkulliselta, että päätin kokeilla.

Lauantaina aamupäivä oli sateinen, ei muuta kuin taikinan tekoon.

Tein normaalin pullataikinan ja annoin kohota.


Kohonneesta taikinasta kaulitsin levyn johon tuli pehmeää rasvaa, kanelia ja sokeria.

Sitten levy rullaksi.

Leikkasin rullan n. 1,5 cm paksuiksi viipaleiksi ja

annoin hetken aikaa kohota.

Sitten paistoin pullat vohveliraudalla.

Ensimmäiset paistuivat liian tummiksi.


Viimeistelin pullavohvelit marjoilla ja vaahterasiirapilla.

Olivat hyviä.

Mutta pulla pullana maistuu pullalta- paremmalta.

No nämä olivatkin vohveleita. Sitä varten ei tarvitse tehdä pullataikinaa, 

seuraavat vohvelit teen vohvelitaikinasta.

Sääkin kirkastui joten ehdin vielä ulkoilemaan.


 Mukavaa uutta viikkoa!


🧇   🫐   🧇 

 

 

10 kommenttia:

  1. Pullat pullina, mutta rusinoiden kanssa.

    VastaaPoista
  2. Oi,tykkään sisältä pehmeistä ja ulkoa rapeista herkuista,nämä vaikuttavat juuri sellaisilta.
    Itsekin toin vohveliraudan maalta kaupunkiin,jos rupeaa talvella tekemään vohvelia mieli.
    Esimerkiksi suolaista vohvelia suolaisine lisukkeineen.
    Kiitos vinkistä,mukavaa uutta viikkoa!❤
    T.Mirjam-Matilda (nyt ei antanut muuttua anonyymistä nimelliseksi.😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaiset vohvelit ovat herkkua.
      Kiitos Mirjam-Matilda!

      Poista
  3. Näyttävät herkullisilta ja varmasti sitä ovatkin. Leivoin pitkästä aikaa lauantaina tavallisia korvapuuseja. Ai, miten hyvältä ne maistuivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin pulla kylmän maidon kanssa, omnom.
      Kiitos Between!

      Poista
  4. Kiitos tästä vinkistä. Menee heti kokeiluun.

    VastaaPoista

-Kiitos terveisistä-