kuva

kuva

torstai 5. helmikuuta 2015

Fredrika´s cupcake

Ennen kuppikakkuja, cupcakes sanottiin muffineiksi/muffinsseiksi, vai ovatko ne ihan eri asia? Oikeastaan se on kuvaavampi nimitys kyseisille leivonnaisille. Talven kuppikakkuherkku on tietysti Runebergin torttu. Niitä tulee kirjailijan päivän kunniaksi leivottua. Olisivat yhtä hyviä huhti- tai elokuussakin, mutta kyllä niiden leipominen rajoittuu helmikuun viidenteen.




"Rakensin" kerrosvadin kahdesta lasilautasesta ja juomalasista. (Ja paistoin torttuset aavistuksen liian tummiksi)


Mumms



Tämmöisellä ohjeella teen:

Pohja:
150 g rasvaa
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 munaa
1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl korppujauhoja tai piparimuruja
1 dl (n. 50g) mantelijauhelmaa
1,5 tl leivinjauhetta
1/2 dl maitoa tai kermaa
(2-3 tippaa rommiesanssia)

Päälle:
2-3 dl vadelmahilloa

Koristelu:
1 dl tomusokeria
1 rkl vettä


1. Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri.
2. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan kerman ja esanssin kera. Sekoita taikina tasaiseksi.
4. Jaa taikina muffinivuokiin ja painele keskelle kuoppa ja täytä hillolla.
5. Paista 200°C:ssa n. 15-25 min koosta riipuen. Anna jäähtyä.
6. Täydennä keskustat vielä hillolla.
7. Sekoita tomusokeri veteen ja koristele tortut pursottamalla.





Herkullista Runebergin päivää!




14 kommenttia:

  1. Kyllä ainakin yhdet Runebergintortut on syötävä...herkulliselta näyttävät :)

    Edellisessä postauksessa oikein hienoja kuvia, Vinksallaan ja Yo-lakit viehättivät eritoten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa! Kyllä sitä on torttu saatava päivän kunniaksi. :))

      Poista
  2. herkulliselta näyttää!

    VastaaPoista
  3. Nam, millaisia herkkuja.
    Itse asiassa Runebergin torttujen tekeminen ei ole edes vaikeaa. Miksiköhän niitä niin harvoin tulee tehtyä. Nytkin kävin kaupasta hakemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos between! Ohje on tosiaan helppo ja lopputulos herkullinen.

      Poista
  4. Hyvin herkullista otin ohjeen talteen jos vaikka paistaisi Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma! Sitten ei muuta kuin leipomaan. :)

      Poista
  5. Onpa kauniita kuvia ja loistava idea tehdä Runebergin tortut muffinivuokiin. <3 <3 Nam, yhtäkään Runebergin torttua en ole syönyt, mutta kyllä näiden jälkeen tekisi mieli. <3

    Aurinkoista viikonloppua. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia K! <3 Auringon paistetta toivotaan! :))

      Poista
  6. Kauniit kuvat ja tosi herkullisen näköisiä :))

    VastaaPoista
  7. Voi kuinka kaunista ja herkullista yhtä aikaa !

    VastaaPoista

-Kiitos terveisistä-