sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Tulliniemi


Lauantai oli reissupäivä. Aloitimme viime keväänä Pipan kanssa uuden perinteen 'juhlia' synttäreitä retkeillen, olemme molemmat toukokuun lapsia. Tänä vuonna ajoimme retkelle Hankoon. Sää oli kesäinen ja lämmin toisin kuin viime vuonna, silloin sataa tihkusi. 
Kuvat on helpompi laittaa järjestykseen kuin kirjaimet ja välimerkit, joten kuvia on järjetömästi.

Menomatkalla kävimme katsomassa Paavolan tammen Lohjalla. Aikamoinen järkäle. 
Tammi tekee lehtensä myöhään, joten puu on lehdetön vielä.

Kuva Pipa

 Reissun pääkohde oli Hangon Tulliniemi.


Soraikkorantaa.

Historian havinaa; Palawan-aluksen jäänteitä.

Talvisodan jälkeen Hanko oli Neuvostoliiton merisotilaallinen tukikohta. Jatkosodan aikana sen valtasivat saksalaiset, onpa siellä ollut naisvankilakin.


Tulliniemessä on myös kasviharvinaisuuksia mm. merikaali.


Seuralaiseni huveihin kuuluu puuhieni seuraaminen. 😁 
Onhan se koomisen näköistä katsottavaa, kun kuvausasentoa pitää välillä hakea 'maata myöten.'
Tässä kuvattavana edellisen kuvan orvokit.



Tulliniemi on lintuharrastajien paratiisi, varsinkin muuttoaikoina. Oli siellä lintuja nytkin, pitäisi vain olla kiikari ja kaukoputki ja kuvaamiseen ties kuinka pitkä objektiivi.
Kuva Pipa



Suomen eteläisin kärki. (mantereella)

 Sää oli häikäisevä. Täti sai 'pyyhkeitä', kun ei huolehtinut aurinkorasvaamisesta. 
Molemmat punoittivat retkeen jälkeen, toinen niskasta, toinen dekolteelta.

 Retkellä tuli nälkä.

Muista ryhti!
Kuva Pipa

 Näkymä rantaterassilta satamaan.
Kuva Pipa
  
Ruuan jälkeen kierros korttelin ympäri.
Tuuli mereltä; Rafael Saifulin

Vesitorni


Kuva Pipa

 Kaupungissa on vaikea kuvata kauniisti. Aina on joku autonrengas, valopylväs, liikennemerkki tai muu sähkölanka juuri väärässä kohtaa.


Kotimatkalla poikkesimme Billnäsissä, mutta siellä oli kaikki paikat jo kiinni iltapäivällä.


***

Nyt on kevät, nautitaan siitä!


***


Tervetuloa blogin seuraajaksi Kruunu Vuokko! :)





26 kommenttia:

  1. Onpa teilläkin ollut upea, aurinkoinen retkipäivä! Kiva nähdä kuvia rannikolta, meren äärestä. Ei yhtään hullumpi tapa viettää synttäreitä retkeillen ja kevätpäivistä nauttien. Todella hienoja kuvia!
    Mukavaa alkavaa viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  2. Olipa kiva ja monipuolinen retki! Taitaa vähän yhdellä ja toisella naama ja rinta punottaa :D Kevään merkki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rannalla oleminen on niin petollista, kun on tuulen virettä sitä auringon kuumuutta ei huomaa.
      Kiitos Häivähdys! :)

      Poista
  3. Hieno idea viettää syntymäpäivää! Ja tosi hienoja kuvia olette ottaneet.

    VastaaPoista
  4. Upeita maisemia ja kuvia retkeltänne!

    VastaaPoista
  5. Ihana retkipäivä, pizzaa ja valokuvausta! :)

    VastaaPoista
  6. Hienot kuvat ja maisemat!
    Aurinkoista maanantai päivää!

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia! Herkullisen näköiset pizzatkin.

    VastaaPoista
  8. Eikö olekin ihana kaupunki ja paikka! Hangossa tulee käytyä usein

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno kaupunki. Tämä oli ensimmäinen kerta Hangossa.
      Kiitos Sussi! :)

      Poista
  9. Olipa teillä kiva retki. Hienoja kuvia ja ihan mielettömän iso puu.

    VastaaPoista
  10. Hurjan mielenkiintoinen postaus!

    VastaaPoista
  11. Hiukset hulmuten kierros korttelin ympäri.

    VastaaPoista
  12. Noin upea paikka ja minä en ole koskaan käynyt Hangossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on upea paikka. Ensimmäistä kertaa minäkin nyt kävin.
      Kiitos Ansu! :)

      Poista
  13. Hieno kuvakooste. Ei kuvia koskaan ole liikaa kun on mitä näyttää.
    Tuo Lohjan tammi pitäis käydä katsastamassa, se on mahtava.
    Kevät on nyt parhaimmillaan, nautitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, jos ei kuvien paljous tunnu liialta.
      Nyt on aika nauttia luonnon kauneudesta.
      Kiitos orvokki! :)

      Poista

-Kiitos terveisistä-