sunnuntai 4. elokuuta 2024

Elokuun vain kolme kuvaa kuukaudessa

 

 

Heti tähän kuukauden alkuun tämä haastevastaus,

kun kuvasin sitä varten viime viikonloppuna.

 

Tämä tuntui aluksi vaikealta,

löytää e-kirjaimella alkavia asioita.

Sain nyt tähän kuitenkin koottua 'vaaditut' kolme.


Enkeli,

paperinaruenkeleitä tein joskus vuosia sitten

itselle, lahjaksi ja joulumyyjäisiin.


 

Emali,

lautaset ovat lapsuuskodista ja niistä ennen syötiin keitot ja kiisselit.

Tulppaanilautanen oli minun ja liljankukkakranssilautanen siskon.

Kulho on edesmenneen tätini jäämistöä.


 

Esiliina,

emäntäkoulunaikainen esiliinani vuodelta 1982.

Peiliselfien ottaminen oli hankalaa.

Kuvista tuli epätarkkoja tai olivat vinossa ja milloin mitäkin vikaa.

Aika monta kuvaa piti ottaa, että olin tyytyväinen.

Bonus E:nä, että olen esikoinen.


 

 

Alkuperäinen haaste löytyy 

Kristiina K-blogista. Klik
 

 Ihanaa elokuuta sinulle!



 

30 kommenttia:

  1. Hienosti keksitty. Itse kirjoitin hiukan E-alkuisia sanoja paperille ja ihan ensimmäisenä minullakin oli enkeli! Minäkin olen esikoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkeli ensimmäisenä mieleen. Muut olivat vaikeampia ja mitään abstraktia en osaa keksiä kuvattavaksi, toiset ovat taitavia siinä.
      Kiitos Kristiina!

      Poista
  2. Pitääkin ottaa elot työnalle.

    VastaaPoista
  3. Eilen kävin Helsingissä Korkeavuorenkadulla Fasaani-antiikkiliikkeessä ja siellä hypistelin ihania emaliastioita. Houkuttivat kovasti, vaikka sinne jäivätkin. Paperinaruenkelin taas saimme vuosia ja vuosia sitten joululahjaksi ystäviltä ja se on yhä rakas. Nostan sen aina vanhan mummolta perityn lipaston päälle joulukuun alussa. Essusi on soma ja paljon nätimpi kuin oma talouskoulun essuni. Niin, ja minäkin olen esikoinen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös minä otan enkelin esiin adventin alkaessa. Nyt se pääsi kuvausta varten näkyville jo kesällä :)
      Kiitos Leena!

      Poista
  4. Tulipa muinaisuudesta mieleeni Järvenpään emäntäkoulu ja kotitalousopettajaopisto komean rakennuksen takia. Kuljin siitä usein ohi ja kävin tyylikästä pihaakin katsomassa. Emäntäkouluja taisi olla pitkin pitäjiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emäntäkouluja taisi olla pitkin pitäjiä. Omani oli Jyväskylässä. Samansisältöistä koulutusta on varmaan vieläkin, mutta oppilaitosten ja kurssien nimet on muutettu.
      Kiitos akh!

      Poista
  5. Ihanat kuvat ja ihanat E:t

    VastaaPoista
  6. Hienoja kuvia. Erityisesti ihastelen iloista ja raikasta omakuvaasi.

    VastaaPoista
  7. Apua - tuo ensimmäinen enkelikuva... luulin oikeasti omatekemäksi, sillä niin samanlaisia tuli joskus tehtyä äidin kanssa yhdessä - samaa kultakäärettä on yhä jäljellä, nykyään vain kortteihin käytän.
    Juurikin lahjoiksi - paria hillosin omana kauan, mutta pölypesänä sitten luovuin molemmista, ensin sisisestä ja sinun enkelin kaksoisolennosta viimeisenä. Emaliastiat vei lapsuuteen, ei ole niitäkään tallessa... essukuva on aivan ihana!! Ihanat eet... mullakin työn alla, mutta taidin lähteä tosi filosofisesti liikkeelle... ehkä mietin vielä! Eloisan iloista elokuista viikonloppua toivotellen!!

    VastaaPoista
  8. Onpa kauniit astiat, arvokkaitakin nykyään. Esiliinasi on herttainen.

    VastaaPoista
  9. Ihana tuo essukuva! Ja nuo emalilautaset, on teillä ollut siskosi kanssa ihanat keittolautaset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selfien ottamisen kynnys on aika korkea ja julkaisemisen vielä korkeampi. ;)
      Kiitos paljon pioni!

      Poista
  10. Kaunis enkeli ja kaunis tausta. Lapsuudesta minäkin muistan emaliastiat. käytännöllisiä. Sievä essu ja kaunis kuva sinusta.
    Esikoinen minäkin olen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tausta on vasta hankkimani taulu, jonka nostin tasolle enkelin taakse.
      Kiitos paljon aimarii!

      Poista
  11. Herkullisen värinen esiliina ^__^

    VastaaPoista
  12. Heipä hei! Päätin kurkistaa kaikki E-kirjoitukset Kristiina K:n laittamien linkkien takaa. Olit ensimmäinen ja ajattelin jättää käynnistäni "tassunjäljen". Minun E-kirjaimissa oli myös enkeli (x2). Ihanat nuo emaliastiat! Hyvää elokuun jatkoa! :)

    VastaaPoista
  13. Olenkohan ekaa kertaa blogissasi? Aivan ihanat nuo emaliastiasi. Essu oli minullakin yhtenä vaihtoehtona mutta jätin sen.

    VastaaPoista
  14. Emali ja essu! Aika kivat. Ja hieno omakuva, mukava asettelu!

    VastaaPoista

-Kiitos terveisistä-