torstai 15. tammikuuta 2015

Lämpöä

Keskiviikkona puolen päivän jälkeen aurinko ilmestyi pilven lomasta ja minä kovalla touhulla, että nyt ulos. Laukku olalle ja menoksi. Otin pyörän varastosta ja olin aikeissa lähteä, mutta kolasin pihaantulotieltä aurausvallin ensin pois. Aurinko hävisi sillä aikaa. Ei kauaa ollut näkyvissä. Läksin kuitenkin ajelemaan, jos jotain keksisin siitä huolimatta, että oli harmaata, pilvistä ja jännän suhmuraista, välillä satoi luntakin.


Kunnan omistama entinen suojeluskuntatalo vuodelta 1923



Vanha kartanon päärakennus 1700-luvun puolivälistä. Nykyään kesäisin taidenäyttely käytössä, kunta omistaa tämänkin


Silta yli joen


Täältä ei enää saa jauhoja,

eikä meijeriin viedä maitoja


Toinenkin silta, ylittää saman joen

 Sillan pielessä



Jatkoin matkaani huonosta ja pöperöisestä kelistä huolimatta.


Lämpöä kansalle






Suhmuraista maisemaa

Pilvet viistivät melkein maata


Sain ainakin oltua ulkona, kuuden kilometrin "keikan heitin".


***

Voikaa hyvin!!



28 kommenttia:

  1. Olipa upea pyöräretki! Tuo riippusilta varsinkin on tosi kaunis - mistäs päin maata tämä ihanuus löytyy???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hitunen! Kai tämä jotain Hämettä on. ;)

      Poista
  2. Hienot kuvat sait vaikka olikin harmaata. Kauniit siltakuvat sait otettua ja muutenkin luminen maisema on aina kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ame! Tykkään itsekin noista siltakuvista.

      Poista
  3. Aika tuttuja maisemia. Myllyltäkin tuli haettua jauhoja kymmeniä kertoja. S&B

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sitä vanhat kotikonnut kuvasta tunnistaa. Mielenkiintoista kuulla, että olette tuolta myllyltä jauhoja hakeneet. :)

      Poista
  4. Tosi mahtavat kuvat minäkin tykkäsin tuosta komeasta sillasta, Kannatti lähteä pyöräretkelle vaikka ei aurinko paistanutkaan

    VastaaPoista
  5. Upeita kuvia ja ulkoilua samalla ..kyllä kannattaa!Vanhat rakennukset ovat jotain niin upeaa.

    VastaaPoista
  6. Taisi aurinko tulla sinut kutsumaan vain ulos, ja kiiruhti sitten eteenpäin. Eipä turhaan kutsunut...hieno kuvasarja jäi muistoksi pyöräily lenkistä :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuitiina! Niin siinä kävi, muuten olisin kyllä jäänyt sisälle. :)

      Poista
  7. Suojeluskuntataloa ja riippusiltaa on tullu itekkin joskus kuvattua, ku asuttiin jokunen vuosi sitten naapurikunnassa. Sillon suojeluskuntatalon räystäiltä riippu jumalattoman isot jääpuikot :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maelka X! Ahaa. :))
      Kyllä se niin harvarakenteinen on, että pakkasilla tulee komeat jääpuikot edelleen.

      Poista
  8. Ihanaa että aurinko näyttäytyi, täällä ei tänäänkään. Täällä on kovin kaunis vanha Työväentalo ja muutenkin tämä alue on pullollaan ihania puutaloaarteita. Vanhoissa rakennuksissa on sitä jotain. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia K! Niinpä, tykkäisin itsekin asua vanhassa talossa 50-luvulla tai sitä ennen rakennetussa.

      Poista
  9. Hyvän kuvasaalin sait vaikka aurinko menikin piiloon. Hylätyt rakennukset on mielenkiintoiset kuvattavat mutta joskus jää hieman alakuloinen olo kun niitä katselee. Näin ainakin itsellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Harry! :) Rakennukset, jotka ovat jääneet aivan käyttämättä oman onnensa nojaan ovat alakuloisia, totta.

      Poista
  10. Hienot kuvat, etenkin siltakuvista pidin paljon.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Kauniita rakennuksia ja maisemia

    VastaaPoista
  12. Hienoja kuvia on sinulla. Kiva katsella hienoja blogeja; olen itse ihan uusi näissä ympyröissä. Olen juuri julkistanut oman blogini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli A!!
      Itsekin olen aloittanut vasta kesäkuussa 2014, että aloittelijoita ollaan. Tervetuloa blogimaailmaan ja lukijaksi tähän blogiin!!! :))

      Poista
  13. Olipa lenkkisi varrella paljon mielenkiintoista ja kaunista kuvattavaa. Erityisesti pidän kuvien välittämästä rauhallisesta tunnelmasta.

    VastaaPoista
  14. Paljon oli kuvattavaa lenkkisi varrella. :) Mukava kuvasarja!

    VastaaPoista

-Kiitos terveisistä-