keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Lähestyy

Talvipäivänseisaukseen ei ole kuin viisi päivää, kyllä se tästä vielä valoksi muuttuu, vaikka aamulla satoi jälleen vettä ja lenkille piti lähteä sateenvarjon eikä kameran kanssa. Eilen en saanut mitään kuvattua.

Ja jouluun on enää viikko. Joulu hiipii kotiin hiljalleen. Etsin jo kynttelikön (Jotexilta) kesäsäilöstä ja laitoin sen esille, kaunis katsella vähän kauemminkin. Tänä jouluna en ole hankkinut mitään uutta ihanuutta kotiin, vanhat koristeet etsitään yläkomerosta ja niin on hyvä.

Sisätunnelmakuvat korvaavat nyt ulkokuva puutteen.






***


***

Mukavaa viikon puoltaväliä!





3 kommenttia:

  1. Kaunista ja ihanaa tunnelmaa :)
    Viikonloppuna otin myös esiin joulukoristeita, tänä vuonna mennään meillä myös vanhoilla koristeilla. Päinvastoin siivosin koristelaatikot ja laitoin monia vuosia käyttämättöminä olleita koristeita kiertoon.
    Mukavaa joulunodotusta.

    VastaaPoista

-Kiitos terveisistä-