torstai 18. joulukuuta 2014

Ruuhkaa

Ensiksi ähkyvaroitus, kuvia on hmm...runsaasti.

Tänään on ollut yhtä ja toista. Isäpappa lähti maalta kuusta hakemaan ja tälläsin itseni samaan kyytiin omaa puutani hakemaan, samassa peräkärrykuormassa tulee molemmat. Sieltä se löytyi punaisella nauhalla merkittynä.  Juu, siinä on kaksi latvaa, en anna sen häiritä, ei harmita metsänomistajaa niin paljon kuusen kaataminen. Nyt se odottaa ovenpielessä sisälle nostoa. Seuraava, viimeinen osa tätä tarinaa ilmestyy myöhemmin jonain päivänä.



 Ihan itse sahasin.  ;)




***

Kotiin tultua laitoin perunat kiehumaan ja totesin, että pihapihlajassa on ruuhkaa ja vilskettä. Ikkunan läpi sitä touhua kuvasin niin, että perunat olivat kiehua liian kypsiksi. 
Pihlajanlatvan valtasivat ensin räksät, sitten pieni tilhiparvi tuli samalle apajalle. Talipötköllä kävivät serkukset käpy- ja harmaapäätikka. Tiasista puhumattakaan, ainokainen kuusitiainen sekä tali- ja sinitiaisia.


Tasapainoilua

Viherpeippojakin (oletan) muutama.

Sottanokka



***

Tänään tuntui jo talvelta. Koko päivän lämpö pysyi pakkasen puolella ja aurinko kirkasti maiseman keskipäivällä. Ruuan jälkeen kävin takapihalla päivänvalolla kuvaamassa, ei ollut aikaa lähteä kauemmas retkeilemään. 

Siitä vielä muuta heinää kuviin.  ;)








Lumen kuvaaminen on aika haasteellista, siitä tulee aina väärän sävyistä.


***

Illansuussa vielä mummolaan pyöräilin, kun äiti pyysi kameran kanssa käymään ja ottamaan heistä isän kanssa joulutervehdyskuvaa. Henkilökuvausta ei ole tullut kovin harrastettua/harjoiteltua, pääasia että asianosaiset olivat itse tyytyväisiä.

Tälle päivälle suunnitellut työt jäivät kyllä tekemättä, no ei se mitään. Huomenna on sitten siivouspäivä, ensin haen vauhtia avannosta (vaikkei joella ole vielä avantoa) ja sitten laitan hihat heilumaan. 

***

Hyvää lähestyvää neljättä adventtia kaikille!!








10 kommenttia:

  1. Kaunista on kuvissa. Tihli on vaan meillä pyrähtänyt mutta sinä olet saanut jo kuvattuakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos TainaT! Olin valmiiksi kamera kädessä räksien kanssa niin sain tilhin myös kuvaan, muuten olisi karannut.

      Poista
  2. Hienot kuvat ja kaunis tunnelma kuvissasi.
    Kiitos ja hyvää neljättä adventtia myös sinulle :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis kuvasarja! Onpa siellä ihana lintujen vilske:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi! Joinain päivinä on hiljaisempaa torstaina oli tosi vilkasta. :)

      Poista
  4. Kyllä se lumi vaan tekee jouluisen tunnelman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos between! Lumi on suomalaiselle tärkeä jouluelementti. :)

      Poista
  5. Ihania kuvia ja tunnelmia. <3 Kunpa saisimme valkoisen joulun. :) Löysin blogisi Tuitiinan blogista ja täällä ollaan jäädäkseen. :)

    Tunnelmallista joulua. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia K!! Ja lämpimästi tervetuloa blogini pariin! :))

      Poista

-Kiitos terveisistä-