tiistai 9. joulukuuta 2014

Turhautunut

Sunnuntaina ajoin meiltä Turkuun ja takaisin 590 km. Siellä oli pikkutytön juhlat. Maanantaina oli harmaista harmainta ja satoi vettä. Syksyistä, milloin tämä muuttuu talveksi?? Tänään pääsin lenkille, sininen taivaskin pilkahti näkyvissä hetken verran. Yritin jotain kuvatakin ja se on niiiin turhauttavaa, ottaa kaiken matkaa kuvia ja sitten koneella katsottuna ei yhtään kunnollista, taaskaan. Se ei liene mikään ihme a) valoa on vähän, b) yritän kuvata vauhdissa. Siis olen lenkillä menen niin kovaa kuin kintuista lähtee ja sitten pysähdyn jotain kuvaamaan ja käsissäni ei ole vakaajaa ja jalustaa ei tule lenkkeillessä kuljetettua mukana, mitä muuta siitä sitten tulee kuin epätarkkoja yritelmiä.

Ja tänään ei ole netti pelittänyt melkein ollenkaan, vaikka mitä yrität avata, niin ei, turhauttavaa sekin.


Maisema oli eilisen sadepäivän jäljiltä märkä.



Koska kamera oli mukana ajattelin sitten kuvata mitä mieleen juolahtaa, ei sitä turhaan mukana kanneta.  :)




Kiven pehmuste.



Takertuneet.




Joen rannalle jäin kuulostelemaan näkisinkö koskikaran  ja siinä sitten rannan sarat tulivat ikuistettua.




Olihan ne siellä. Niitä on kaksi lintua, pariskuntako lienee kun niin kimpassa lentelevät. Toisesta sain kuvan.


Oman pihan tiaiset.



Kaikenlisäksi en osaa päättää mitään teemaa tälle ja laitan kuvia reunasta laitaan. Tästä tuli nyt oikea marinatarina.

Kyllä tänään oli ihan hyvä päivä; ei satanut, pilvet rakoilivat ja verkkoyhteyttä odotellessa sain puuskan ja siivosin keittiön kaappeja. Siivoilen niitä milloin mitenkin, ei mitenkään pakosti jouluksi, yhtä hyvin kevättalvella, kun on enemmän valoakin.


***

Leppoisaa viikon jatkoa!



6 kommenttia:

  1. Aika paljon kauniita yksityiskohtia olet kuitenkin löytänyt. Jotenkin sitä kai etsii jotain sykähdyttävää tämän pitkän harmauden keskellä, eikä sitten osaa pysähtyä katselemaan tuollaisia pieniä yksityiskohtia, joita ei taas kesän runsauden saavuttua huomaa laisinkaan.
    En ole koskaan harrastanut erityistä joulusiivousta, koska minäkin siivoan kaapin silloin toisen tällöin läpi vuoden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos between! Erityistä kuvauskohdetta etsiessä voi kuvata mitä sattuu. ;)

      Poista
  2. Kauniita yksityiskohtia. Luonto on täynnä kauneutta kaikkina vuodenaikoina:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi! Luonnosta tosiaan löytyy kauneutta aina. :)

      Poista
  3. Kivoja kuvakohtia olet löytänyt näitä on hauska katsella näyttävät kauniilta.:)

    VastaaPoista

-Kiitos terveisistä-